20181117_130116-1%5B1%5D.jpg

2009 Seison jonossa pienen lapseni kanssa ja keski-ikäinen valkoinen mies  ohittaa meidät. Hän haluaa selvästi keskivertoa enemmän jäätelöä kuin lapset. Joku toinen äiti avautuu tilanteessa ja mies pakenee paikalta.

Onkohan mitään järkeä opettaa lasta odottamaan omaa vuoroaan, kulkemaan kohteliaasti jonossa,  kun joku huonosti käyttäytyvä aikuinen  vesittää kaiken mitä yrität lapsellesi opettaa.

Itse muistan aina että käytöstapoja painotettiin kotona. Samoin ensimmäisten luokkien opettaja, luokan runotaulussakin luki: ovi aukeaa avaimella, sydän hyvillä sanoilla,muista aina:  anteeksi, ole hyvä, kiitos. 

Harvoin olen kuitenkaan kuullut anteeksipyytyöä huonosti käyttäytyneeltä ihmiseltä, yleensä aikuiselta. Sen sijaan kuppaisia selityksiä ja soperteluja omalle huonolle käytökselle.

Lapsuudessa olin monien pilkan ja nöyryytyksen kohteena, mukaan mahtui niin aikuisia kuin lapsia, sukulaisia, lähipiiriä kuin tuntemattomia. Olin jo unohtanut moniakin asioita, joita sitten lukiessani päiväkirjoja muistin taas miten huonosti kasvuympäristöni minua kohteli. Selviytyäkseen elämässä tarvitaan joitakin oljenkorsia ja niitä onneksi minun kohdalleni sattui.

 Anteeksi antaminen muille ei ole ollut helppoa, itselleen anteeksi antaminen on ollut vaikeinta. Minäkin olen tehnyt virheitä ja toiminut moraalittomasti. Olen myös opetellut vetämään rajoja elämässäni ja myös se on tuonut omat haasteensa. Olen aina ollut ulkopuolinen ja tottunut siihen. Olen tottunut olemaan yksin.

Tämä yksin olemisen luonne on ollut yhteinen sielunmaisema isäni kanssa. Isäni ymmärsi mielenliikkeeni, enkä siksi kokenut yksinäisyyttä. 

Olen janonnut hyväksyntää ja ihailua, koska minulle lapsuudessa ja nuoruudessa kasvuympäristö opetti, etten kelpaa itsenäni muiden joukkoon. 

Minun on pitänyt kasvaa äidiksi ja lapseni minun mittaiseksi, että sadan vuoden uni haihtusi silmistäni.Omia rajojaan voi puollustaa kohteliaasti, mutta kohteliaisuus ei ihan kaikille riitä.

 2018 Konsertin vessajonossa taas lastani ohiteltiin, tällä kertaa nainen. Hiljainen raivo minussa nousi, mutta huuleni sulivat hymyyn: anteeksi rouva,mutta hän oli ennen sinua.

Istuessamme yleisössä, puoliksi halvaanutunut ja humaltunut nainen pilasi monen konserttielämyksen. Etenkin meidän, minun, lapseni ja äitini, joiden takana hän istui. Se että on vammainen tai vammautunut ei oikeuta käyttäytymään kuin apina. Pilattuaan omalla päälle laulullaan ja jatkuvalla selostuksellaan pyysin häntä olemaan kohtelaiisti hiljaa, johon sain vastaukseksi olevani  vanha, katkeroitunut köyhä akka, joka ei ymmärrä laatutaiteesta mitään. Hän oli kuulemma sukua Kekkoselle ja maksettuaan konsertista hän saisi laulaa ja tehdä mitä ikinä halusi.

Sen lisäksi hän kävi minuun käsiksi takaa päin. Sain nyrkistä takaraivooni ja hartioihin.

Pyysin toisen kerran häntä vaikenemaan sanoillani: Anteeksi mutta, 12- vuotias tyttäreni käyttäytyy sinua paremmin, lopeta hyvissä ajoin.

Tilanne jatkui omalla painollaan päin helvettiä, mutta minä tein päätöksen: jatkossakin puolustan rajojani ja oikeuksiani.

Mitähän olisi lukenut lehtien otsikoissa, jos olisin samalla mitalla tirvassut kyseistä naista turpaan. Olisin antanut nyrkkieni laulaa ja huutanut hänelle, siitäs sait vanha köyhä akka.

Olisiko otsikkona ollut:

" Nainen pahoinpitelin kännisen  puollustuskyvyttömän vammaisen yleisössä" ?